sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kebabjoulu

Minä häpeilemättä myönnän olevani hulluna jouluun. En varsinaisesti odota joulua, mutta odotan sitä, että saan ripustella koristeita ja valosarjoja sinne tänne. Kun se aatto sitten koittaa, niin pitää todeta, että kohta ne on taas laitettava laatikoihin ne kivat koristeet. Samoin on kiva suunnitella lahjoja, jouluaaton ohjelmaa ja no JOULUA!

Ja kuten arvata saattaa, se meillä asuva toinen aikuinen on aivan eri mieltä joulun ihanuudesta. Hänen mielestään on aivan turhaa stressata yhden aterian, yhden päivän ohjelmasta monta kuukautta etukäteen. Joulukoristeet on sama kuin kirosana, ne jotka vievät turhaan varastopaikkoja eikä niitä käytetä kuin muutama viikko vuodesta. Ihan turhuutta.

Mutta kun tässä tapauksessa ei olekkaan kyse stressistä vaan innokkaasta odotuksesta. Kun ei siihen joulupukkiinkaan saa enää aikuisena uskoa, niin jotain kutkuttavaahan sitä on keksittävä. 

Mieheni ehdotus jouluaterialle olisi kebab. Eli hunnutettu rullakebab koko porukalle ja sen jälkeen päiväunille. Ai mikä joulu? Eihän siihen kebabbiin sovi edes sinappi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!