keskiviikko 2. tammikuuta 2013

2012

Viime vuosi jää muistoihin erityisesti kuopuksemme syntymävuotena. Helmikuussa sain syliini tuon kauan odotetun kullanmurun. Hieman kiireettömämpi arki on kotona olon myötä antanut kaivattuakin vaihtelua sekä omaan että lasten elämään. 

Vuonna 2012 olen vaihtanut satoja kakkavaippoja ja nauttinut siitä. Olen leikkinyt kukkuuleikkejä ja lusikkalentokoneita. Olen keittänyt aamuisin puurot koululaiselle ja lähettänyt koulutielle sekä odottanut iltapäivällä reipasta oppijaa kotiin. Keittiön pöydän äärellä on opeteltu allekkainlaskua ja kertotaulua. Ja kerrottu koulupäivän tapahtumista välipalan äärellä. Prinsessa on saanut viettää rakastamiaan kiireettömiä aamuja ja välillä taas päässyt kavereiden kanssa päiväkodin vilskeeseen. Olemme värittäneet, pelanneet pelejä ja Prinsessa on vaihtanut vapaapäivinään vaatteita ainakin kymmenen kertaa. 

Kiirettäkin joskus on ollut. Lähinnä matkalla taekwondoon, salibandyyn, jääkiekkoon, muksumixiin, satuvalmennukseen, neuvolaan tai oikeastaan ihan mihin vaan, missä pitää olla juuri tiettyyn kellonaikaan. Kunpa joskus oppisi lähtemään ajoissa.

Viime vuoteen jää monta ihanaa muistoa ja hetkiä, joita varmasti vielä ikävöin. Varsinkin sitten työpöydän äärellä...

Tuokoon uusi vuosi lisää helmiä muistojen ketjuun. Myös sinulle lukijani!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!