lauantai 19. tammikuuta 2013

Herkullinen

Olisi kyllä suorastaan herkullista kertoa jostain herkullisesta tilanteesta. Mutta niitä ei nyt ole sattunut kohdalle pariin päivään. Siis sellaisia, joihin yhden lauseen heittämällä saisi loppukuuksi naurun aihetta. 

Mutta viime päivien herkkuna on ollut itsetehty jogurtti. Pitkästä aikaa kaivoin reseptin esiin ja muistin jopa ostaa tarveaineet kaupasta. Lisäbonuksena itsetehdyssä on, että tiedät mitä se sisältää ja sokerin määrää saa ihan itse säädellä. Esikoiseni mielestä voisin hyvin perustaa jogurttiosuuskunnan ja myydä sitä kaupassa, niin hyvää se on.

Jogurtti - Home made

1,5 litraa maitoa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl maitojauhetta
ripaus suolaa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Varaa jogurtin 'muhimiseen' muoviastia, mielellään paksua muovia (sitoo lämpöä). Kiehauta puolet maidosta. Sekoita aineet kulhossa. Kaada päälle kuuma ja kylmä maito vuorotellen ja sekoita hyvin. Anna seistä huoneenlämmössä kansi päällä froteepyyhkeeseen käärittynä n.5-8 tuntia. Vatkaa ja laita kylmään. Sokerin voi jättää pois tai mausteina voi käyttää esim. hilloja, marjoja tai hedelmiä. 

Itse olen jättänyt sokerin pois ja lisännyt hieman vaniljasokerin määrää = vaniljajogurttia. Maitona olen käyttänyt rasvatonta = rasvaton jogurtti.
Juurijogurttina on ollut Bulgarian jogurtti.



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, varsinkin kun kaupan maustetut jugurtit on aina ällömakeita. Pistän huomenna kokeiluun. Kuinka kauan tää säilyy noin suunnilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tehdään tätä vähintään kaksi satsia viikossa, että meillä se säilyy hyvin vähän aikaa. =) Kyllä mä uskoisin, että säilyy sen viikon verran, mitä avattu kaupan purkkikin.

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!