sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kaukalon laidalla

Sosiaalisen elämän kuolema on lapsen jääkiekkoharrastus.

Harjoitukset on perjantaina klo: 18, lauantaina klo:7 ja sunnuntaina vasta kello 8. Koska sitten normi-ihmisellä on vapaata aikaa tavata ystäviä? No ei ainakaan viikonloppuna siinä heti lätkätreenien jälkeen puoli yhdeksältä aamulla. Nukkumaan pitää mennä aikaisin, kun herätys on aamulla taas aikaisin. Niin ja nukuttaakin sitä jo hyvissä ajoin. 

Jos sen sosiaalisen elämän sitten siirtää sinne kaukalon laidalle? Niillä lätkämutseilla ja kiekkoisillähän on samat aikataulut kun meillä. No ne muut onkin jo tehneet niin. Pikkukaupungissa kaikki lätkämutsit on vanhoja koulukavereita keskenään tai muuten vaan pyörineet samoissa piireissä. Kiekkoisäthän on joko olleet niitä lätkäjunnuja tai sitten mopoilleet samassa jengissä. Sinne sitten yrittää tälläinen "ulkopaikkakuntalainen" soluttautua joukkoon.


PS.
Siitä, että kahdeksanvuotiaat herää jokaisena viikon päivänä aikaisin, olenkin paasannut jo aikaisemmin. Onneksi joka treeneihin ei tarvi osallistua, ainakaan minun mielestäni. Kiekkojunnu on valitettavasti usein eri mieltä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!