perjantai 4. tammikuuta 2013

Näkökulma täältä

Hieman sivuten Neon hienoa Tarina päivässä -haastetta, täältä tulee yksi näkökulma.

Anoppi soitti eilen vielä ensi joulun suunnitelmista. Nythän ne on tehtävä, ennen kuin paha Nuutti on vanhaakaan kuusta vielä kantanut ulos. Jotain se puhui Israelista ja minä sitten sivuutin hänen joulusuunnitelmansa ja siirryin Israelin valtion luomiseen. 

Vaahtosin hetken siitä, että kuinka tilannetta voisi verrata siihen, että joku nuuttikansa muuttaisi Suomeen ja pakottaisi suomalaiset pikkuhiljaa vaikka Ahvenanmaalle asumaan vaan sen takia, että joku on kirjoittanut joskus paksun satukirjan aiheesta. Anoppi puhui hetken Kalevalasta, juutalaisten älykkyydestä ja Hitleristä ja näin ollen joulusuunnitelmat oli hänenkin osaltaan suunniteltu. 

Ainakin sen puhelun aikana.

Voin uskoa, että sitä kiukuttaa vielä enemmän kun se hoksaa, että sivuutin hänen aiheensa täysin. Minä taas ole ylpeä itsestäni, etten jäänyt millekään joojoo -linjalle. Pitäisi kielenkantaa hieman jo hioa seuraavaa käännytysyritystä varten.

Tarina päivässä -haaste taas on hauska. Käykääpä tutustumassa. Myöhästyin startista, enkä lupaa ihan joka päivälle tekstiä, mutta on hienoa lukea eri blogeista samasta aiheesta niin monta eri näkökulmaa. Kiitos Neo!

PS.
En silti ole juutalaisvastainen, vaikka anopin vaimensinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!