perjantai 26. heinäkuuta 2013

Saari

Tämän päivän Tarina päivässä sana saari, onkin nyt lähempänä kuin uskoisikaan. 

Me lähdemme huomenna Saareen. Ei ihan mihin tahansa saareen vaan Saareen. The Saari on mieheni isovanhempien eläkeparatiisi. Isovanhemmat ovat jo siellä iloisemmassa paikassa, mutta Saari on edelleen kolmen veljeksen omistuksessa. Isovanhemmat on rakennuttaneet saareen talon ja saunamökin ja muuttaneet sitten eläkepäiviään viettämään sinne. Saaressa vallitsee upea rauha vaikka kaupungin syke on järven toisella puolen. Saareen matkatessa vastarannalle näkyy vain venevaja ja hieman saunamökkiä, talolta näkee järvelle, mutta järveltä ei talolle. Myös isovanhemmat tuntuvat olevan läsnä, sillä muutoksia taloon tai saunamökkiin ei pahemmin ole tehty. 

Onhan tässä paratiisisaaressa muutama ongelmakin ja yksi niistä on yhteisomistus. Varsinkin kun veljeksiä ei oikeastaan kiinnosta sopia tulevista remonteista tai käyttövuoroista. Seuraavaa polvea on sitten neljä, nähtäväksi jää kuinka kauan saamme tästä nauttia. Saari on kuitenkin kaikille tärkeä, joten tuskin siitä kukaan haluaa luopua.

Viikonloppuna täältä voi löytyä vaikka kuva tuolta Saaresta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!