maanantai 16. syyskuuta 2013

Loman tarpeessa?

Maanantaiaamun ensi ajatus: onhan tänään sunnuntai? 

No eipä ollut, enkä ollut herännyt herätyskellon soittoonkaan. Ihan omasta muististani kaivoin myös sen tiedon, että kahden nuoremman pitäisi suunnata päiväkotiin. Kunnes sitten anoppi tuli ovesta sisään, totesin ettei taidakkaan olla päiväkotipäivä tänään. Mitä seuraavaksi?

Viimeiset kolme viikkoa on ollut aika työntäyteisiä ja koko kolmeen viikkoon sisältyy tasan kaksi päivää kun en ole käynyt töissä. Tämä viikonloppu ehkä pahin kaikista. Olen siis loman tarpeessa. Esimieheni ehdotus oli, että lähden vähän aikaisemmin joku päivä. Vastaehdotukseniilmoitukseni oli, että olen koko päivän vapaalla. Vapaa sovittiin perjantaille.

Olen hetkessä aikatauluttanut perjantaipäivän neuvolakäynnillä ja valokuvauksella, eikä se siihen jää. Mutta hyvä että tulee nämä 'rästihommat' hoidettua. Eihän tuo 1-vuotiskuva ole kuin reilun puolivuotta myöhässä.

Viikonloppua vietin työn lisäksi myös ystäväni kanssa mökkeillen. Ehkäpä se mökkeilyn todellinen luonne onkin juuri se, että voi keskittyä itseensä ja vain olemiseen. Eikä siihen, että vahtii ettei kukaan karkaa ja huku/tipu ja huku/kaadu ja huku/kaadu ja loukkaa tms. Me siis söimme ja joimme hyvin, saunoimme ja paransimme maailmaa. Ja nukuttiin hyvin. Olo tämän kaiken jälkeen oli oikein rento. Näitä lisää!

PS.
Mies kysyi eilen läppärin ääreltä, että missä me nukuttiin mökillä. Vastasin, että parisängyssä. Mies oli enemmän keskittynyt koneen näpyttelyyn kuin keskusteluumme ja kysyi vielä, että kahdestaanko. (DAA!) Vastasin, että joo kahdestaan, ensin otettiin siinä alastomina pienet tyynysodat ja sitten nukahdettiin sinne pehmeisiin lakanoihin. Ilme oli ihan näkemisen arvoinen, kunhan hän ensin rekisteröi mitä olin juuri sanonut...

2 kommenttia:

  1. hih, alastomana pienet tyynysodat :D

    Pieni loma voisi tehdä sinulle hyvää. Vähän sama tarve on täälläkin päässä. En muista milloin olisi ollut niin kiireistä kuin viimeiset 1,5kk. Toisaalta mä olen käynyt nukkumassa hyvin useammassakin hotellissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuo yksi vapaapäivä ei vielä täysin pelasta tilannetta, mutta ainakin helpottaa. Tosin sain jo työkaverilta paheksunnat tästäkin, että en voi ylitöiden varjolla mitään vapaita pitää. Aina jotain...

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!