perjantai 31. tammikuuta 2014

Päivä vapaalla

Maanantaina jo päätin, että jos työtilanne vaan sallii, perjantaina on vapaapäivä. Onnistuihan se työn karttelu siten, että tämä päivä on vietetty vapaalla. 

Suunnitelma: Nukkua pitkään. Mies vie yhden kouluun ja toisen päiväkotiin.
Toteutus: Juniori heräsi sillä hetkellä kun ulko-ovi meni kiinni. Ei nukuttu pitkään.

Suunnitelma: Leikkiä autoilla, pestä pyykkiä, siivota kodinhoitohuone ja vaatehuone.
Toteutus: Sohvalla makausta, työpuheluita ja sähköposteja (mukamas paniikki töissä), juniorille Tomi Traktori DVD -pyörimässä. 
Lopputulos: Uuni on suihkittu puhdistusaineella, joka pitäisi jossain vaiheessa käydä pesemässä pois.

Suunnitelma: Nopea kauppareissu ennen esikoisen noutoa koulusta ja Prinsessan noutoa päiväkodista.
Toteutus: Ei ehditty kauppaan, koska tuli riitaa keskeytetystä Tomi Traktorista. Esikoinen jäi kouluun lukemaan kirjaa, jonka seurauksena myöhästyin myös noutamasta Prinsessaa päiväkodista.

Suunnitelma: Kuopuksen päiväunien aikana luen pari päivää (vai oliko se jo viime viikolla) sitten tuleen sisustuslehden, omassa rauhassa sohvalla maaten. Isommat lapset ulkoilkoon sen aikaa. 
Toteutus: Lehti kädessä (sivu4) ja sohva selässä, kunnes esikoinen tulee dramaattisesti huutaen ja vertavuotaen sisälle.
Lopputulos: Linkkuveitsionnettomuuden uhria ei tarvinnut viedä paikattavaksi, mutta ehdin jo hätyyttää sekä miehen että anopin. Lopulta kuitenkin verenvuoto tyrehtyi ja lapsen mukaan sormi tuntuu kuitenkin suhteellisen normaalilta. Vielä pienet itkut siitä, että pääseekö hän tänään hiihtämään ollenkaan, kun on sormi kipeänä (kenen lapsi se oikein on?). Ja tähän heräsi kuopus.

Jotain iloista tähänkin päivään kuitenkin on mahtunut. Aamuinen työhön liittyvä puhelu ilahdutti, mutta kuitenkin on vaan saanut minut miettimään vaatekaapin sisällön muuttamistarvetta ja uuden matkalaukun hankintaa. Mutta jotain odotettavaa ensi syksyynkin.

Yksi muuttuja vielä tälle illalle, olen lähdössä kaverin kanssa shoppailemaan. Ajatuksena kiireetööntä kaupoissa hyppelyä ja kahvit siinä välillä. Katsotaan miten tässä käy...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!